Abinoinnin asiantuntija
Habitura ja Festime yhdistivät voimansa
Haastava vuosi 2020 oli Habituralle merkittävien muutosten aikaa.
Abeja vuodesta 2007 palvellut Habitura ja jo 90-luvun puolella aloittanut Festime ovat nimittäin nyt samaa yritystä.
Abien asialla jo yli 20 vuotta toiminut Festime tuo Habituran tuotesalkkuun abivaatteiden lisäksi penkkarituotteet (karkit, haalarit ja rekkojen välitystoiminnan), ylioppilaslakit sekä runsain mitoin lisää osaamista ja näkemystä tuhansien hoidettujen abituotetilausten kokemuksella.
Festime jatkaa toimintaansa omana yksikkönään palvellen peruskouluja, opistoasiakkaita, muita pienryhmiä sekä yritysasiakkaita yksilöityjen vaatteiden parissa. Penkkariasiat hoidetaan sovitusti "Festimen puolella", mutta asteittain abien palvelut siirtyvät kokonaisuudessaan Habituran nimen alle vuoden 2021 aikana.
Olemme saaneet joukkoihimme myös uusia upeita työntekijöitä palvelemaan abeja entistä paremmin ja yksilöllisemmin sekä mm. solmineet uuden yhteistyön abiristeily-yrityksen kanssa.
Tästä kaikesta kerromme teille, arvoisat abit, mielellämme lisää, maailmantilan niin salliessa mieluiten kasvotusten, mutta tarpeen mukaan homma onnistuu myös etänä Zoomissa/Teamsissa/Meetsissä.
Buukkaa esittelyaika OPKH:n porukalle nyt - kalenterimme täyttyy tällä hetkellä kovaa vauhtia, joten soitahan meille ja sovi esittely paikan päälle tai etänä: 045 279 5775